Skip links

Ratkaisu parempaan.
Kahva palvelut!

Konsultointi

Konsultointi

Tehokas tuotannonohjaus ja toimiva rakennustyömaan logistiikka on erinomainen kilpailuvaltti. Toimintamallien yhtenäistäminen on ensimmäinen askel tuottavuusloikkaan ja toimivampaan rakennustyömaaympäristöön. Istutaan alas ja laitetaan yhdessä logistiikkaprosessit ja toimintatavat kuntoon. Parempi ja kannattavampi liiketoiminta Teille on meidän missio!

Ota Yhteyttä

Materiaalisiirrot työmaalla

Työmaat koostuvat pitkälti kahdesta pääkomponentista: tavaroiden siirtely ja niiden kiinnittäminen toisiinsa valmiiksi tuotteeksi. Toimiva työmaalogistiikka on suuri osa työmaan arkea ja sen sujuvuus on toimivan työmaan elinehto. Materiaalit löytävät paikkansa oikeaan aikaan oikean laatuisina ja määräisenä. Mestat eivät mene tukkoon ja työmaan rakennusalan ammattilaisille jää enemmän aikaa keskittyä laadukkaaseen ja turvalliseen rakentamiseen. Kahva hoitaa rakentamisen logistiikan.

Ota Yhteyttä

Materiaalisiirrot

Terminaalipalvelut
ja varastointi

Tehtaalta olohuoneeseen!
TEHO-Logistiikka

Ratkaisu, jossa pidämme huolen asiakkaidemme tavaroista ja toimitamme ne tarpeenne mukaan oikea-aikaisesti ja määrällisesti oikeaan paikkaan. Lyhyt ja pitkäaikaiset varastoinnit yhdessä kuljetusten kanssa mahdollistavat sujuvan materiaalivirran työmaallenne. Toimitukset voivat olla Runko -tai sisävaiheen täsmätoimituksia tai sitten suoria toimituksia suoraan toimittajalta. Materiaalit liikkuvat meillä tehtaalta aina asennusmestoihin asti. Katkeamaton logistiikkaketju luo edellytykset kustannussäästöihin ja onnistuneisiin kokonaisuuksiin.

Ota Yhteyttä

Räätälöinti ja kuljetukset

Työmaalogistiikan ratkaisumme, jossa räätälöimme työmaalle tulevat toimitukset työmaan tarpeiden mukaisesti. Oli kyseessä sitten asunto, toimitila, -tai korjausrakentaminen, meiltä löytyy ratkaisut tehokkaaseen logistiikkaan juuri teidän tarpeeseen. Ratkaisumme tukevat esim tahti-aikataulua, jossa “tuotantojuna” liikkuu ja jokainen vaunu on tarkasti suunniteltu ennakkoon. Tämä mahdollistaa aikataulujen suunnittelun tarkemmin ja hukka-ajan pienentämisen.

Ota Yhteyttä

Materiaalitoimitus